Painonhallinnan tuki
Painonhallinta on haasteellista. Suomalaisista puolet on jossain määrin ylipainoisia. Lasten ja nuortenkin paino lisääntyy. Suuri osa aikuisista on yrittänyt useita kertoja elämässään pudottaa painoaan ja on siinä onnistunutkin. Kilot eivät kuitenkaan karise pysyvästi vaan palaavat pikkuhiljaa. Pysyvä muutos elämäntavoissa on jäänyt tapahtumatta ja tulokset menetetään. Seuraa pettymystä ja turhautumista.
Liikakilojen terveysriskit tiedetään hyvin. Ylipaino on suorassa syy-yhteydessä aikuisiän diabeteksen, sydän-ja verisuonitautien, rasva-aineenvaihdunnan sekä tuki-ja liikuntaelinten ongelmien kanssa. Liikapaino altistaa myös masennukselle, hormonaalisille ongelmille ja on osana monissa muissa sairauksissa.
Painonhallinta on muutosprosessi. Tiettyjen toiminta- ja ajattelutapojen muutoksen seurauksena laihdutaan siten, että kilot eivät palaa takaisin. Se ei ole ´kuuri´, joka alkaa ja loppuu. Se ei myöskään tarkoita kaikesta kivasta luopumista ja pelkkää elämän tylsyyttä. Lopulta pienet päätökset päivässä tuovat tulosta pitkässä juoksussa.
Painonhallintaryhmä
Apteekki järjestää kaksi kertaa vuodessa painonhallintakurssin. Sen tavoite on tukea osallistujan omaa pyrkimystä kohti kevyempää ruokavaliota ja terveellisempiä elintapoja. Tavoite on pienin askelin kohti pysyvää muutosta elintavoissa. Kurssi sisältää 10 tapaamiskertaa. Tapaamisten aikana perehdytään ravitsemukseen, ruokien ravintosisältöön, ruokailu- ja liikuntatottumuksiin, syömisen psykologiaan ja muihin painonhallintaan vaikuttaviin tekijöihin.
Jos kiinnostuit painonhallintaryhmän toiminnasta, ota yhteyttä tai tulosta hakemus painonhallintaryhmään ja palauta se apteekkiin. Näin voimme jo hyvissä ajoin suunnitella tulevan ryhmän aloittamista. Olen suorittanut painonhallinnan ohjaajakoulutuksen ja autan sinua mielellä myös täällä apteekissa.
Kurssin tarkemmat tiedustelut apteekkari Kirsi Paulamäki, 0400-814126.
Painonhallinta on joskus tasapainoilua


